torstai 26. marraskuuta 2009

Ostetaan: Maitohampaat puolivuotiaalle kivuttomalla asennuksella

Jos joltain löytyy niin tarjotkaa, että saa taas nukkua. Oi kun olisi ihanaa nukkua edes kaksi tuntia ilman palosireeniä korvan juuressa, herättämässä vähän väliä. No ehkä se siitä helpottaa jossain vaiheessa... Mutta ajatellaan positiivisia asioita: 2 hammasta esillä, 18 to go!

tiistai 24. marraskuuta 2009

Mielipide: North Face - Pohjoisrinne (Blu-ray)




http://www.imdb.com/title/tt0844457/

Pakko heti alkuun tunnustaa, että en tajua mitään kiipeilystä. Tai, että se edes hirveästi kiinnostaisi minua. Tuli kuitenkin vuokrattua kiipeilyaiheinen, tositapahtumiin perustuva, saksalainen toiminta/seikkailuelokuva. Tai no tiedä sitten toiminnasta, mutta ei kai tätä nyt aivan draamaksikaan voi kutsua.

Tapahtumat sijoittuvat Saksaan/Sveitsiin ajalle ennen toista maailmansotaa ja elokuvassa seurataan kahden kiipeiljäkaveruksen matkaa kohti Eiger-vuoren huippua sekä kunniaa. Tietenkin tapahtumiin liittyy nainen, jolla on  menneisyydessä ollut sutinaa toisen kiipeiljöistä kanssa sekä tämän toimittajamentori, jotka saapuvat paikalle uutisoimaan yritystä. Toimittajien näkökulmaa kuvaavat osuudet eivät valitettavasti ole kovinkaan kiinnostavia ja laskevat elokuvan intensiteettiä sekä pidentävät sitä turhan paljon.

Itse kiipeilyosuudet ovatkin sitten vallan jännittävää katsottavaa ja maisemat vuorelta näyttävät upeilta teräväpiirtotarkkuudessaan. Kaveruksilla on tietenkin seuranaan kilpaileva kiipeilijäkaksikko ja yhdessä 4 miestä ehtivät kokea varsin paljon elokuvan kuluessa ja maanpinnan loitotessa yhä kauemmas. Positiivista vai negatiivista, jääköön tässä paljastamatta. Viimeinen kolmevarttinen saa kuitenkin katsojan liimautumaan ruudun ääreen ja eläytymään mukana.

Näyttelijäsuorituksista ei paljon löydy huomionarvoista sanottavaa suuntaan jos toiseenkaan. Toki asiaan voi vaikuttaa se, että saksalaiset näyttelijät olivat ainakin minulle tuntemattomia suuruuksia. Virkistävää vaihtelua elokuva tosin oli Hollywood-tuotannolle, se mainittakoon plussana.

Kyllähän tämän mielellään kerran katsoo, ***/5

P.S. Kannattaa muuten tarkistaa vaikka Wikipediasta , mitä tarinassa kerrotuille henkilöille tapahtui. Pistää kylmäämään, hrr...


lauantai 21. marraskuuta 2009

Beaujolais Nouveau

Tuli eilen vaimon kanssa illanistujaisissa maisteltua uuden Beaujolais Nouveau -sadon tuotetta. En ole kyllä pätkääkään viiniasiantuntija, mutta pääsi kyseinen viini yllättämään nautittavuudellaan. Tässä linkki Alkon sivulle, jossa on tuotteen esittely.

Kyseessä on kuvassa oikealla oleva viini. Wikipedia mainostaa viinin oleva kevyt ja vähätanniininen ja pidinkin sitä todella helposti nautittavana. Viiniä kommentoidaan myöskin ainoaksi valkoviiniksi, joka sattuu olemaan punainen väriltään.

Viiniä voi helposti suositella seurusteluviiniksi ja kevyiden ruokien seuraksi. Eikä aiheuttanut tippaakaan päänsärkyä seuraavaksi aamuksi, mikä tuntuu itseäni vaivaavan joidenkin punaviinien osalta jo pienen annoksen jälkeen.

Tässä vielä linkki englanninkieliseen Wikipedia-artikkeliin kyseisestä viinistä, mikäli tiedonjanoa löytyy.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Drive-in turkulaisittain

Aloitan täten blogini vanhalla kunnon Mikä ei kuulu joukkoon? -kuva-arvoituksella. Allaoleva tapaus sattui meille erään turkulaisen marketin drive-in-apteekin jonossa...




Voitte varmaan arvata, että edellä kulkeneella pyörättömällä, bio-polttoainetta käyttävällä, vähäpäästöisellä ajoneuvolla liikkuva naishenkilö kaivoi tiskille päästessään läjän reseptejä kassistaan ja pidensi aiottua minuutin apteekkikäyntiämme vartin mittaiseksi.

Suosittelen markettia lisäämään lähettyville kyltin "Drive-In, EI jalankulkijoille".